Tammikuun sauna: Wolt

Tammikuun sauna: Wolt
Tila: Antinkatu 1
Aika: ke 23.1.2019

Tammikuussa saunoimme Woltin viihtyisissä tiloissa Kampin kupeessa.

Alkuun Business Development Lead Toni Kaario sekä Product Lead (ja yksi Woltin perustajajäsenistä) Lauri Andler esittelivät meille lyhyesti Woltin toimintaa, sekä selvittivät eräällekin häirikölle, minkä takia Business Case Leppävaara on ruokakuljetuksille haastava.

Kamppiin ruoka sen sijaan kulkeutuu hyvin, ja ennen saunaa pääsimmekin herkuttelemaan paikalle ihan vain meitä varten kuljetetuilla pizzoilla sekä saunajuomilla.

Woltin sauna on ilahduttavan iso, ja meidänkin parikymmenpäinen joukkiomme mahtui sinne melkein kokonaisuudessaan yhdellä istumalla. Lisäksi plussaa pehmeistä löylyistä, jotka eivät äityneet tukaliksi edes silloin kun vettä heitettiin kiukaalle runsaamman puoleisesti.

Kiitos Wolt ja Hoiman tammikuun saunan hostauksesta! #wolt @woltapp

Tammikuun sauna: Columbia Road

Tammikuun sauna: Columbia Road
Tila: Columbia Roadin toimisto & SEK:in saunatilat, Helsinki
Ajankohta: to 5.1.2017

Vuoden 2017 ensimmäinen saunailta vietettiin Eerikinkadulla Columbia Roadin hostaamana. Loppiaisaatto oli 20 asteen pakkasesta huolimatta houkutellut paikalle peräti 25 vastaiskulaista.

Keväällä 2016 perustettu Columbia Road on Futuricen nopeasti kasvava tytäryritys, joka tarjoaa konsultointipalveluja verkkokauppaan, käyttäjäkokemukseen ja kasvuun liittyen. Sauna alkoikin tiiviillä tietopaketilla firman toiminnasta sekä siitä, millaista on suunnitella tulevaisuuden verkkopalveluita. Terveiset olivat, että (etenkin) hyville ohjelmoijille ja visionäärisille suunnittelijoille on aina tarvetta (Columbia Roadin avoimet paikat löytyvät täältä). Esittelyiden päätteeksi Foodoran polkupyörälähetti toi paikalle pöydän täydeltä Pizzariumin pizzaa, jotka katosivatkin nopeasti parempiin suihin.

Kylläisinä siirryimme saunan puolelle. Saunana toimi talon kattohuoneistossa sijaitseva mainostoimisto SEK:in sauna. Sieltä löytyi hienot edustustilat ja terassi, josta oli komeat näkymät Helsingin kattojen ylle. Rohkeimmat uskaltautuivat löylyjen välissä terassille nenäkarvoja jäädyttämään. Myös saunasta aukesi hieno ikkunanäkymä kaupungille. Istumatilaa saunassa oli vähän naftisti eikä ns. etupylly-takapylly-järjestelyltä vältytty, mutta onneksi löylyt osoittautuivat erinomaisiksi. Kahden kiukaan voimin saunottiin iltaan asti.

Saunalta iltaa jatkettiin vielä tien toiselle puolelle karaokeravintola Anna K:hon, jossa löylyistä raukeat vastaiskulaiset ja illan isännät kajauttivat ilmoille sulosoinnun jos toisenkin.

Kiitos Columbia Road saunan järjestämisestä ja Sampo, Ilkka ja Matti isännöinnistä!

Kuva: Mari Eskelinen

Lokakuun sauna: Futurice

Tapahtuma: Lokakuun sauna: Futurice
Tila: Annankatu
Ajankohta: to 29.10.2015

Pimeänä ja kylmänä lokakuisena iltana oli mitä mainiointa pasta saunomaan Futuricen vieraaksi Helsingin keskustaan. Lyhyellä matkalla Futuricen tilojen läpi saunalle pääsimme vilkaisemaan mukavan valoisaa ja värikästä toimistoa. Saunalla kuulimme todella ytimekkään ja hyvän presentaation siitä, mikä on Futurice. Tämän jälkeen kysymysten ja vastausten muodossa saimme hyvän kuvan siitä, millainen paikka Futurice on työskennellä.

Vaikka sauna olikin muistunut laittaa päälle vasta hieman ennen Saunaseuran paikalle saapumista oli se erittäin lämmin naisten lähtiessä lauteille. Hetken päästä miehetkin pääsivät liittymään seuraan. Sauna oli erittäin lämmin ja pysyin lämpimänä pitkään, löyly oli miellyttävä ja lauteet tilavat. Sauna oli hyvin valaistu ja pienet sumennetut ikkunat takkahuoneen puolelle antoivat oman mukavan tunnelmansa saunaan. Onneksi välillä pääsi takkahuoneen tai parvekkeen puolelle vilvoittelemaan ja nauttimaan Futuricen tarjoamista juomista ja pienestä purtavasta.

Futuricen luoma vapaa ja innovatiivinen tunnelma tarttui selkeästi myös vastaiskulaisiin. Keskustelu kävikin vilkkaana illan mittaan niin saunassa kuin takkahuoneessakin, minkä lopputuloksena syntyi jopa uusia yritysideoita. Vaikka ilta olikin kohtalaisen lyhyt ja suuri osa porukasta poistui klo 21.30 aikoihinn, olivat kaikki hyvin tyytyväisen oloisia illan kulkuun. Uloskäynti sokkeloisesta rakennuksestakin löytyi yhteisvoimin.

Loki: Heini Jylhä

Syyskuun sauna: Conmio

Tapahtuma: Syyskuun sauna – Conmio
Tila: Kattohaikara, Freda
Ajankohta: pe 11.9.2015

Syyskuun saunalla oli kiva hytinä jo kadulla odotellessa. Aurinko paistoi ja perjantain kunniaksi odottelijat olivat kivassa saunajännärissä.

Ilta alkoi rennolla briiffauksella Conmion historiaan ja toimintaan, sitten siirryttiinkin itse asiaan eli saunaan. Lämmöt olivat hyvät ja kiukaasta lähti tarvittaessa äkäisetkin löylyt. Puitteet syyskuun saunalle olivat muuten aivan mielettömät, Kattohaikara kun nimensä mukaisesti on kattokerroksessa. Tilat itsessään ovat avarat ja hyvin suunnitellut, ja niin suihku- kuin pukeutumistilatkin on ympättyä osaksi kokonaisuutta. Sosialisoinnin ja saunomisen lisäksi Conmio oli varannut runsaasti saunajuomia ja naposteltavaa meitä viihdyttääkseen.

Saunan, oleskelutilojen ja parvekkeen täyttöaste olivat koko illan hyvällä tasolla – täynnä, muttei liian täynnä. Vastaiskulaisia paikalla oli parisenkymmentä ja Conmiolaisiakin oli paikalla mukava määrä. Verkostoitumista ajatellen sekoitussuhde taisi olla aika erinomainen. Aika lensi kliseisesti kuin siivillä ja jatkoille lähdettiin vain karvan ennen sauna-ajan virallista päättymisaikaa (klo 24).

Loki: Essi Tenho